Minulle parisuhde on hyvin tärkeä. En ole juuri haaveillut lapsista, mutta olen parikymppisestä lähtien haaveillut vakaasta, kenties koko elämän kestävästä antoisasta rakkaussuhteesta toiseen aikuiseen.
Kiitollisena voin todeta tähän mennessä saaneeni mistä haaveilin: olen ollut saman miehen kanssa tyytyväisenä yli kymmenen vuotta.
Oli virkistävää kuulla kymmenen vuotta nuoremman ystävän sanovan, että hänelle, mikäli lapsia siunaantuisi, parisuhde tulisi lapsista huolimatta aina olemaan ykkösasemassa. Ystäväni mukaan parisuhde on tärkein, lapset pyörivät siinä sivussa sen ajan minkä pyörivät ja lähtevät sitten maailmalle.
Vaikka pidän ystäväni asenteesta, jäin miettimään, miten vanhempien välinen rakkaussuhde vuosien saatossa oikeasti säilyy ykköspaikalla lasten vaatiessa huomiota ja mitä kaikkea he vaativatkaan. Olen myös sitä mieltä, että ainakin pienillä lapsilla on aina oikeus mennä tärkeysjärjestyksessä parisuhteen edelle.
Kun hankimme mieheni kanssa koiranpennun ja vuorotellen heräilimme öisin viemään pentua ulos, sain mielestäni aavistuksen siitä, millaista vauvan kanssa voi olla. Olin kauhistunut siitä, kuinka paljon unenpuute ja huoli jonkun minun vastuullani olevan elävän olennon hyvinvoinnista ja kasvatuksesta vaikuttivat käytökseeni. Miten kävisi parisuhteelle jos tätä jatkuisi vuosia?
Koira kasvaa nopeasti, ja jo muutaman kuukauden päästä helpotti. Ihmisen pikkulapsiaika on huomattavasti pidempi, vaativuudesta puhumattakaan. Nostan korkealle hattua kaikille heille, joiden aikuisten välinen rakkaussuhde ei ole lasten myötä kadonnut jonnekin lähes löytämättömiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti